loader image

Martin Alvarado

“One of the most renowned voices in tango in the world.”

Daniel Pedercini, La Radio 2×4, Buenos Aires

"2000-luvun tangon ääneksi".

Martin Alvaradoa pidetään Argentiinan merkittävämpänä nykytango laulajana. Opiskellessaan kitaran soittoa Buenos Airesissa 19-vuotiaana Alvarado huomasi lahjakkuutensa myös laulamiseen. Muutaman vuoden päästä hän matkusti Espanjaan, jossa hänen taitonsa huomattiin vuonna 2002 ja häntä pyydettiin esiintymään myös Suomeen. Uutinen lahjakkaasta laulajasta levisi nopeasti Suomessa ja hän onkin vieraillut tämän jälkeen säännöllisesti viihdyttämässä suomalaista konserttiyleisöä.

Vuoden 2003 jälkeen Alvarado on esiintynyt yli 500 konsertissa – useimmiten loppuunmyydyille saleille – Euroopassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa. Lisäksi hän on esiintynyt TV:ssä Suomessa, Venäjällä, Sloveniassa ja Argentiinassa ja julkaissut neljä albumia. Alvaradon musiikkia soitetaan säännöllisesti Buenos Airesin tangoon erikoistuneilla radiokanavilla.

Vuonna 2013 Alvarado voitti Latin UK Award -gaalassa Concert by International Artist of the Year -palkinnon ja brittiläinen levy-yhtiö Riverboat Records (World Music Network) julkaisi hänen viimeisimmän albuminsa maailmanlaajuisesti arvostetun tekijätiimin kanssa.

Alvaradon paljon kehuja saanut ja tarkoin valittu repertuaari sisältää teoksia Argentiinan tunnetuimmilta runoilijoilta ja säveltäjiltä, kuten harvinaisia teoksia Astor Piazzollalta, uusia tangoja sekä ikivihreitä tangoja ja unohtamatta hänen omia sävellyksiään.

Upea ääni ja tunteiden tulkinta yhdistettynä vangitsevaan lavakarismaan ovat tehneet Alvaradon live-esitykset tunnetuksi. Kriitikot ovatkin ylistäneet häntä yhdeksi aikamme merkittävimmäksi tangolaulajaksi.

martinalvarado.info